Yhdysvaltain sisällissota, joka käytiin vuosina 1861–1865, oli seurausta vuosikymmenten mittaisesta poliittisesta, taloudellisesta ja moraalisesta ristiriidasta. Etelävaltioiden talous perustui vahvasti orjatyövoimaan, erityisesti puuvillaviljelmien yhteydessä, kun taas pohjoisvaltiot suuntautuivat yhä enemmän teollistumiseen ja alkoivat suhtautua orjuuteen kriittisesti. Valtioiden väliset erot kiristyivät, ja kun Abraham Lincoln valittiin presidentiksi vuonna 1860, useat etelävaltiot päättivät erota unionista ja perustivat Konfederaation. Tämän seurauksena puhkesivat aseelliset yhteenotot, ja kansakunta ajautui veriseen sisällissotaan. Taustalla vaikutti myös kysymys liittovaltion ja osavaltioiden valtasuhteista – eli siitä, kuinka paljon valtaa keskushallinnolla tulisi olla verrattuna yksittäisten osavaltioiden oikeuksiin. Vaikka orjuus oli keskeinen aihe, kyse oli myös siitä, millaiseksi Yhdysvaltojen hallintorakenne ja identiteetti lopulta muodostuisivat.
Sota käytiin useilla rintamilla eri puolilla maata, ja siihen osallistui yhteensä yli kolme miljoonaa sotilasta. Merkittävimpiä taisteluita olivat Antietamin taistelu, Gettysburgin taistelu ja Shermanin marssi halki Georgian, joka jätti jälkeensä tuhoa mutta murtumattoman strategisen edun Unionille. Gettysburgin taistelua pidetään yleisesti sodan käännekohtana – siinä Unionin joukot saivat merkittävän voiton ja Konfederaation eteneminen pohjoiseen pysäytettiin. Samalla Abraham Lincoln piti kuuluisan Gettysburgin puheensa, joka korosti kansallista yhtenäisyyttä, demokratian arvoja ja yksilön vapautta. Sota käytiin raskaissa olosuhteissa, ja sen aikana otettiin käyttöön uusia sodankäynnin muotoja, kuten rautateiden hyödyntäminen joukkojen siirrossa ja teollisesti tuotettujen aseiden massakäyttö. Sodan loppuvaiheessa 1865 kenraali Robert E. Lee antautui kenraali Ulysses S. Grantille Appomattox Courthouse’ssa, mikä merkitsi käytännössä sodan päättymistä.
Sisällissota merkitsi myös suurta moraalista ja yhteiskunnallista käännettä: orjuuden lopullista poistamista Yhdysvalloista. Vuonna 1863 presidentti Lincoln antoi Emancipation Proclamationin, jolla vapautettiin kaikki orjat Konfederaation alueilla. Vaikka julistus ei heti vapauttanut kaikkia orjia käytännössä, se muutti sodan luonteen ja teki siitä taistelun myös ihmisoikeuksien puolesta. Lopullisesti orjuus lakkautettiin vuoden 1865 kolmannentoista perustuslain lisäyksen myötä. Miljoonat entiset orjat saivat juridisesti vapautensa, mutta todellinen tasa-arvo jäi vielä kaukaiseksi tavoitteeksi. Vapautetut afroamerikkalaiset kohtasivat rasismia, väkivaltaa ja yhteiskunnallista syrjintää, erityisesti etelävaltioissa, missä segregaatio ja Jim Crow -lait juurtuivat nopeasti. Kuitenkin sodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika (Reconstruction) loi myös uusia mahdollisuuksia: afroamerikkalaiset miehet saivat äänioikeuden, ja osa heistä nousi jopa valtiollisiin virkoihin, ennen kuin vastareaktio syrjäytti nämä edistysaskeleet.
Sisällissodan vaikutukset ulottuivat kauas tulevaisuuteen. Yhdysvallat säilyi yhtenäisenä valtiona, mutta yhteiskunta oli syvästi jakautunut, ja jälleenrakennuskausi toi mukanaan poliittisia kiistoja, väkivaltaa ja katkeruutta. Monet etelävaltiot kokivat tappion nöyryyttävänä ja etsivät keinoja säilyttää valkoisen ylivallan yhteiskuntarakenteet, vaikka orjuus oli virallisesti lakkautettu. Kansallinen identiteetti alkoi kuitenkin rakentua uudestaan: Unionin voitto nähtiin symbolisena voittona demokratialle ja kansan yhtenäisyydelle. Abraham Lincolnin muistoa vaalittiin sankarina, ja hänen esimerkkinsä vaikutti syvästi seuraaviin sukupolviin. Sodan teknologiset ja taktiset opit heijastuivat myöhempiin sotatoimiin, ja monet instituutiot – kuten kansallinen verotus, asevelvollisuus ja järjestäytynyt terveydenhuolto – kehittyivät sodan seurauksena. Sisällissota määritteli uudelleen amerikkalaisen vapauden käsitteen ja toi esiin sen, että kansallinen yhtenäisyys ei synny itsestään – sitä on rakennettava ja puolustettava aktiivisesti.